• Suomi
  • English

Sote-yrityksille oma ydinryhmä

Oulun Eteläisen alueen sosiaali- ja terveysalan yritysten ydinryhmä on aloittanut toimintansa. Säännölliset tapaamiset järjestetään kiertävällä periaatteella ydinryhmän yrityksissä. Kullakin tapaamisella on isäntäyrityksen valitsema erityisteema, jota käsitellään lyhyiden asiantuntijapuheenvuorojen ja epämuodollisten keskustelujen kautta. Ryhmän seuraava kokoontuminen järjestetään alavieskalaisessa Hoivakoti Pihapihlajassa tiistaina 5. toukokuuta.

– Toivon, että me yrittäjät saamme vietyä yhdessä yhteisiä tärkeitä asioita eteenpäin. Odotan avoimin mielin ryhmän tapaamista ja sitä mitä saamme aikaiseksi, kertoo yrittäjä Kirsi Nisula Kotipihlajasta.

Sote-yritysten ydinryhmä tarjoaa foorumin keskustelulle, kehittämiselle ja vaikuttamiselle. Toimintakonsepti on saanut innoituksen Oulun Eteläisen instituutin Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmä MicroENTREn viime vuonna käynnistämästä, toimialasta riippumattomasta ydinryhmäkonseptista. Sosiaali- ja terveysalan erityispiirteiden vuoksi alan yrittäjille koettiin tarpeelliseksi perustaa oma ryhmä, jossa esimerkiksi julkisiin hankintoihin ja meneillään olevaan sote-uudistukseen liittyviä teemoja voidaan käsitellä tarkemmin.

– Sote-uudistuksen myötä tulevat muutokset tuovat niin mahdollisuuksia kuin uhkia alueen yrityksille, ne pakottavat yrittäjät pohtimaan asemaansa ja tulevaisuutta markkinoilla. Verkostoitumisen merkitykset voivat olla yrittäjälle niin taloudellisia kuin sosiaalisia, kuvailee ryhmän toimintaa koordinoivan SoteYBoost-hankkeen projektipäällikkö Eija Hautala Oulun ammattikorkeakoulusta.

Ydinryhmä kokoontui ensimmäisen kerran huhtikuussa Oulaisissa. Ryhmään on ilmoittautunut parisen kymmentä yritystä eri puolilta Oulun Eteläisen aluetta. Ryhmän toiminta on vasta alussa, joten ryhmään toivotetaan tervetulleiksi lisää yrittäjiä.

Ryhmän toiminnan käynnistämisestä vastaa Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston Oulun Eteläisen instituutin yhteinen SoteYBoost –hanke.

Comments are closed.