• Suomi
  • English

Asiaa verkkokaupasta

 

VERKKOKAUPAN PERUSTAMISESTA

Suomessa on muutamia vaihtoehtoja ilmaiselle verkkokaupalle ja  MyCashflown on yksi   parhaimpia.  Ilmaista versiota voi  myöhemmin laajentaa sisältämään enemmän toimintoja sekä tuotteita maksua vastaan, mutta se ei toki ole pakollista. Kuitenkin yritystoiminnan kasvaessa asia tulee eteen, sillä ilmaiset alustat eivät esimerkiksi palvele isojen tuotemäärien hallintaa sekä palvelun sujuvuutta asiakkaille.

Mutta alkuun ja testaamaan pääsee mm. MyCashFlown ilmaisversiolla, joka  sisältää 10 tuotetta, 10mt levytilaa sekä verkkomaksupainikkeet. Näillä selviät siis hyvin alussa.

Kun liiketoimintaa verkkokaupan avulla on aika kasvattaa, niin edullisen verkkokaupan perustaminen voi tapahtua usealla tavalla.

Vaihtoehto yksi on laajentaa ilmaisen verkkokaupan palveluja. Se tapahtuu normaalisti kuukausi- tai vuosimaksulla. MyCashflown tapauksessa vaihtoehdot ovat 49, 99 ja 149 euroa riippuen tarvittavasta tasosta. Itse alustaa voi muokata oman näköiseksi tai siihen voi toki palkata myös ulkoisen tekijän.

Ilmaisversiosta laajennettu verkkokauppa tarvitsee ylläpidon sivustolle, suunnittelijan ja rakentajan, verkkomaksuvaihtoehdot jne. Suunnittelu ja rakentaminen lähtevät yleensä reilusta tonnista ylöspäin, ylläpito maksaa noin 100 euroa vuodessa ja  verkkomaksut ovat noin 60 euroa kuukaudessa (+ mahdolliset komissiot riippuen ylläpitäjän sijainnista).

Yhtenä vaihtoehtona on ostaa koko paketti suoraan mainostoimistolta ja maksaa siitä noin tuhat euroa, minkä päälle tulevat ylläpitokulut, jotka ovat noin 100 euroa kuukausi tai enemmän.

Kolmas vaihtoehto on opetella itse rakentamaan kauppa. Se ei ole nykyisin vaikeaa, mutta vaatii aloittelijalta hieman hermoja. Helpointa se on tehdä WordPress-alustan päälle, joka alusta on ilmainen.

Tässäkin vaihtoehdossa tarvitaan  tarvitaan domain- ja hosting-palvelut eli ylläpidon sivulle. Ne maksavat 50-100 euroa vuodessa. Tässä pari vaihtoehtoja: Louhi.net ja Shellit.org. Tämän lisäksi tarvitaan  verkkokauppa-lisäosa sekä verkkokauppa-teema. Hyvä lähtökohta on tutustua WooThemesiin, sillä  molemmat saa sieltä ilmaiseksi. He tarjoavat WooCommerce-alustaa käyttöösi maksutta. Heiltä saat myös muutamia ilmaisia verkkokauppateemoja.

Seuraavaksi tarvitaan vielä verkkomaksuvaihtoehdot, kuten PayTrail tai Checkout. Ne toimivat kuukausimaksuperiaatteella. PayTrail tarjoaa kaiken sisältävää pakettia 59€ + alv/kk ja Checkout alkaen 25€+alv/kk. Lisäksi tarvitaan lisäosan, jolla liitetään nämä maksuvaihtoehdot sivustoon ja  myös ne ovat maksullisia. PayTrailin lisäosa maksaa 79 dollaria, kuten myös Checkout.fi lisäosa.

Kun lisäosat saa tilattua ja asennettua ne, voi verkko-kaupan avata. Kuluiksi tulevat silloin vain maksuvaihtoehdot (+ mahdolliset maksujen komissiot) sekä hosting-palvelut. Kustannukset ovat tällöin  alle 100 euroa kuukaudessa. Tämän jälkeen kauppaa voi  muokata omien mieltymysten ja asiakaspalautteiden perusteella mm.  lisäämällä  tuotteita/tuoteryhmiä.

 

VERKKOKAUPAN LUONNE

Verkkokaupalla voidaan viitata monelaisiin sivustoihin. Karkea jako voidaan tehdä tuotekauppojen ja tilauskanavien välillä. Tuotekaupat ovat kuluttajille suunnattuja verkkopalveluita, joista voi ostaa konkreettisia, massavalmistettuja tuotteita esim. Zalando tai Motonet.

Tilauskanavat ovat verkkokauppoja, joissa ei ole kyse postitse toimitettavista tuotteista vaan joko aineettomista palveluista tai mm.  tilavarauksista esimerkkeinä lippukaupat, ajanvarauspalvelut tai matkanjärjestäjien tilattavat palvelupaketit.

Tulevaisuuden trendinä on  verkkokaupan  sulautuminen kiinnostavien sisältöjen sekaan. Tällaisesta sisältövetoisesta verkkokaupasta  esimerkkinä on Novitan verkkokauppa, jossa neulontaohjeet ovat isossa roolissa. Mahdollisuus tilata lankoja neulontaohjeiden mukaisten töiden tekemiseen on siten upotettu osaksi neulontaohjeita.

 

MISTÄ JA MILLAINEN VERKKOKAUPPA-ALUSTA MIKROYRITTÄJÄLLE?

Maailmalla ja Suomessa on muutamia raskaan sarjaan toimijoita, joiden kiinnostus mikroyrittäjien palvelemiseen on minimissä. Toisaalta mikroyrittäjältä ei löydä (eikä ole alkuun edes järkevää käyttää) tolkuttomia raharesursseja kalliisiin järjestelmiin.

Seuraavassa koottuna pari palvelutarjoajaa ja kuvausta heidän toiminnastaan nimenomaan mikroyrittäjille. Kannattaa käydä yritysten nettisivuilla ja siellä katsoa erityisesti kohtaa REFERENSSIT. Niitä selaamalla näette palvelutarjoan kätten jälkeä ja sitä, minkä kokoluokan yrityksille palvelua on tuotettu/tuotetaan.

 

Vilkas (Tampere)

Vilkkaan tuote pohjautuu ePages-järjestelmään. Vilkkaan kohderyhmänä ovat pk-yritykset, joille kustannustehokkuus verkkokaupan pystytyksessä on tärkeätä.

Vilkkaan perusversiolla saa Kotisivukoneen kaltaisesti oman kaupan pystyyn helposti, jopa muutamien satasien kustannuksilla. Vilkaksen järjestelmä pohjautuu saksalaiseen ePages-järjestelmään, mutta käytännössä järjestelmään kannattaa suhtautua yhden toimiston (Vilkas) , suljettuna järjestelmänä.

Vilkasta soveltuu hyvin pienellä budjetilla liikkuville pk-yrityksille, koska jo muutaman tuhannen euron investoinnilla saa  paljon tuloksia aikaiseksi.

 

MyCashFlow

Kotimainen MyCashFlow sopii verkkokauppa-alustana niin pienelle kuin suurellekin verkkokauppiaalle. MyCashflow on ollut suomalaisten verkkokauppiaiden suosiossa jo pitkään, ja verkkokauppa-alustaa on kehitetty asiakkaiden toiveiden perusteella. MyCashflow-verkkokaupan voi ottaa aluksi testikäyttöön veloituksetta. Testaaminen ei aiheuta kustannuksia ja testijakson voit aloittaa MyCashFlown verkkosivuilta.

 

MyClasFlown sivulta voi ladata mainion verkkokaupan markkinointioppaan!

 

Lisäksi kannattaa tarkistaa mm. Clover Shopin ja Visman tuotteet. Visma tarjoaa verkkokauppaa Passeli-taloushallinto-ohjelman päälle.